tiistai 9. huhtikuuta 2013

Milano Salone del Mobile -messut 2013

Salone del Mobilen avajaispäivä 9.4.2013

Salone del Mobile-messujen ensimmäinen päivä 


 Salone del Mobile-messut ovat vuosittain Milanossa järjestettävät sisustus- ja huonekalumessut. Tänä vuonna messut järjestetään 9.-14.4.  Messuilla vierailee viiden päivän aikana yli 300 000 kävijää eri polilta maailmaa. Alue jolla messut järjestetään on nimeltään  Fiera Milano. Alue on yksi maailman suurimmista messukeskuksista maailmassa; 345 000 m2, näyttelyhalleja on yhteensä 24.
 Perusnäyttelyssä vuorottelee vuorovuosina valaistus Euroluce ja keittiöt eli Eurocucina. Tänä vuonna vuorossa on Euroluce ja valaistuksen uusimmat trendit ovat esillä peräti neljässä hallissa. 

Milanon kaupunki täyttyy viikon aikana arkkitehdeista, sisustussuunnitteloista, muotoilijoista, päämiehistä ja jälleenmyyjistäja sekä kaikista sisustusalaan liittyvistä ihmisistä. Hotellit ovat täyteenvarattuja, vaikka hinnat lähes tuplaantuvat viikon aikana.

Tässä ensimmäisen päivän kuvasatoa. Hittinä tuntui selvästi olevan murretut ja pastellin sävyiset värit, sohvat, joissa voi istua molemmin puolin selkänojaa sekä ekologisuus.


Fiera Milano

Murrettuja sävyjä Poliformilta

Sohvan istuimet molemmin puolin, Poliform
Poliform


Älykästä tilan käyttöä, Clei
...sohvasta sänky, Clei

Kompakti keittiö, Clei
.. jossa hana taittuu alas mahdollistaen altaan pyörittelyn

Kaksipuoleinen sohva, Bonaldo

Luxusta by Roberto cavalli

Makuuhuonetyyliä, Roberto Cavalli

Vibieffe

Sermit ja hyllyt putkista, Ivanoredaelli

Ivanoredaelli

Näyttävä tapetti Wall&deco, sisustus Moda di Lippo&Perego

Näyttävä tapetti Wall&deco, sisustus Moda di Lippo&Perego

Näyttävä tapetti Wall&deco, sisustus Moda di Lippo&Perego

Koristeelisuuden paluuta, Moda di Lippo&Perego

Makuuhuoneen harmoniaa ja murrettuja värejä, Misuraemme

Tarjoiluvaunu, Misuraemme




Helppo tapa ripustuksille, naruja ristiin rastiin...








Taidokasta muootilua ja yksityiskohtia, Horm

Horm
Ovien struktuuria, Horm
Valaisimen pinta voi olla virkattu jalasta varjostimee, Potocco

Potocco


Potocco


Versacen muotoilua

Makuuhuoneen runsautta, Versace


Versace
Klassinen lipasto yhdistettynä moderniin muotoiluun ja huumoriin, Boffi

... to be continued....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti